sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Nämä Ovat Parempia Aikoja Ihmiset

The Presidents Of The United States Of American uusi levy These Are The Good Times People tulee myyntiin maaliskuun 11. päivä.

Levyltä on tullut ensimmäinen virallinen maistiainen Mixed Up SOB, jonka voit kuunnella MySpacesta.

Vaikka olenkin syvällä fanisuossa, niin odotukset on vielä korkeammalla, kuin mitä edellisen albumin Love Everybody kohdalla oli.

Youtubeen on ilmestynyt myös kaksi videota Spud Goodman showsta vuodelta 1994. Bändin ensimmäinen levy PopLlamalle ei ollut vielä edes ilmestynyt tuohon aikaan. Mielenkiintoista on, että soitetut biisi eivät olleet Lump tai Peaches.

Supermodel:


Feather Pluckin:



Mainos:

Elämä terveellisemmäksi - Luontaistuotteet, vitamiinit ym. iHerb.com:sta. Koodilla YUY952 saat 5 dollaria alennusta ensimmäisestä tilauksestasi! Kummablogi suosittelee. :)

perjantai 1. helmikuuta 2008

Singer/Songwriterit Osa. 1 - Lee Clayton

Lee Clayton (oikealta nimeltään Billy Schatz. s. 29.10.1942) on monelle tuntematon outlaw country-muusikko. Claytonin tausta on vähintäänkin mielenkiintoinen. Isänsä innoittamana hän aloitti kitaransoiton 9-vuotiaana. Reilun vuoden soitettuaan Lee pääsi esiintymään radio-ohjelmaan (Saturday night radio show), jossa hän esitti Leon McAuliffen Steel Guitar Ragin. Tämän jälkeen soitossa oli taukoa. 16-vuotiaana hän tarttui kitaraan uudestaan. Juuri ennen yliopistosta valmistumistaan hän meni naimisiin ja pisti kitaran jälleen sivuun. Lee hankki säännöllisen työn ja oli valmis asettumaan aloilleen. Pian elämä kävi kuitenkin tylsäksi, ja hän päätti
hakea elämäänsä vaihtelua ottamalla lentotunteja. Vuoden sisällä tästä hän oli jättänyt vaimonsa ja työnsä ja siirtyi armeijaan lentäjäksi. Lentäminen oli hänen mukaansa vähän kuin muusikkona oleminen. "Kunhan teet työsi kunnolla etkä mokaile, ihmiset jättävät sinut rauhaan." Kolme vuotta lentäjänä toimittuaan Clayton päätti kokeilla siipiään musiikkibisneksessä.

Ensimmäinen levy "Lee Clayton" julkaistiin vuonna 1973. Levy sai kriitikoilta hyviä arvosteluita, mutta myynnillisesti se ei ollut mikään menestys. Levyn päätöskappaleesta "Ladies Love Outlaws" tuli Claytonin suurimpia hittejä mm. Waylong Jenningsin, Tom Rushin ja The Everly Brothersin esittämänä. Kappaleesta sai myös genre outlaw-country nimensä.

Esikoisalbumin jälkeen Clayton katosi asumaan Californiaan ja vuonna 1974 omien sanojensa mukaan näki paljon auringon nousuja ja laskuja. Kun oma ura oli hetken jäissä, niin oli aikaa kirjoitella kappaleita muille artisteille.

Vuonna 1977 omaa materiaalia oli sen verran kasassa, että uuden levyn (Border Affair) äänittäminen voitiin aloittaa. Levy-yhtiö oli tässä välissä vaihtunut MCA:sta Capitoliin. Border Affair ilmestyi vuonna 1978. Levy oli harppaus hieman rankempaan suuntaan, ja kitaristi Philip Donnellyn soitto on mahtavaa kuunneltavaa. Kitarassa on sitä samaa sirkkelimäistä soundia, kuin mitä Bruce Springsteenin samana vuonna ilmestyneessä Darkness On The Edge Of Townissa. Seuraavana vuonna ilmestyi jatkoa Naked Child levyn muodossa. Capitolin viimeiseksi levyksi jäi The Dream Goes On (1981), jota ei vielä tätä artikkelia aloittaessa ollut saatavilla CD-muodossa. Capitol vuosien jälkeen oli yhdeksän vuoden tauko. 1990 Clayton haki uralleen uutta noustetta euroopasta ja muutti Norjaan asumaan. 1990 ilmestyi live Another Night, ja 1994 viimeisin levytys Spirit Of The Twilight.

Muutama vuosi sitten yritin jäljittää mitä Lee Claytonille kuuluu ja lähettelin sähköpostia vanhoille bändin jäsenille. Sinnikkyys palkittiin ja sain tietää, että Clayton asustelee Nashvillessä ja tekee joitakin paikallisia keikkoja. Materiaalikin olisi uuteen levyyn, mutta mitään suunnitelmia uuden levyn tekemiseen ei ole.

Tänä vuonna on vihdoinkin julkaistu The Dream Goes On CD:llä ja se löytyy Capitolin levytyksistä kootulta tuplalta, josta löytyvät The Dream goes on lisäksi levyt: Border Affair ja Naked Child. Ehkäpä tämä julkaisu herättää taas uutta kiinnostusta Leen musiikkiin, ja täysin uutta materiaalia päästäisiin vielä kuulemaan.

Lee Claytonin levyjä voi hakea osoitteista: Amazon.com CDON

Youtubessa videot on vähissä, mutta yksi löytyi kulta-ajoilta:

Lee Clayton - 10.000 years/Sexual moon:

He is in the fucking YouTube! He should be living on Neptune! He is an extra terrestrial, a ghost, a myth, not a person in a YouTube!

Mainos:

Elämä terveellisemmäksi - Luontaistuotteet, vitamiinit ym. iHerb.com:sta. Koodilla YUY952 saat 5 dollaria alennusta ensimmäisestä tilauksestasi! Kummablogi suosittelee. :)